Pinseri

Pinseri on nykyisin seurakoira, joka jalostettiin Saksassa 1800-luvun keskivälissä. Se on mainittu omana rotunaan Saksassa jo vuonna 1881. Pinseri polveutuu vanhoista Eurooppalaisista koiraroduista, joita käytettiin pikkujyrsijöiden metsästykseen sekä tallikoirina. Rotu on pysynyt melko harvinaisena ja aika ajoin sen on pelätty loppuvan kokonaan – näin etenkin toisen maailmansodan aikana. Pinsereillä oli kuitenkin jo tuolloin vahva suosio muutamien kasvattajien kesken, ja rotu saatiin pelastettua ja jopa parannettua risteyttämällä siihen muita pinscher-rotuun kuuluvia koiria, kuten snautseria ja dobermannia.

Ennen rotujen jalostamista pinseri ja snautseri olivat sama koirarotu. Rodut on erotettu keskittymällä jalostuksessa karvan pituuteen ja sen väreihin. Esimerkiksi yksilöitä, joiden turkki oli suklaanruskea punaisin merkein, kiellettiin käyttämästä rotujalostuksessa. Etenkin Saksassa turkin väriin kiinnitettiin tarkkaa huomiota ja värierot saatiin rodusta pois. hyväksyttyjä värejä olivat vain musta ja ruskea. Muoti muuttuu kun ajat vaihtuvat, ja nykyisin kaunis suklaanruskea väritys on saanut jälleen suosiota pinserin kasvattajien keskuudessa – etenkin Pohjoismaissa. Suomessa punaturkkisuutta ei vielä esiinny, vaan yleisimmin yksilöt ovat perinteisesti joko ruskeita tai mustia.

Perusominaisuudet

Pinseri on keskikokoinen koira, jonka on lyhyt ja sileä karva on erittäin tiheä. Se korostaa koiran neliömäisyyttä ja jäntevyyttä etenkin koiran liikkuessa. Korvat lupsahtavat eteenpäin ja alas. Korvia ja häntää typistettiin muutamia vuosia sitten, mutta käytäntö on kielletty turhana ja koiraa vahingoittavana toimenpiteenä. Sen lyhytkarvainen jäykkä häntä on keskipituinen ja yleensä vaakatasoinen. Terve koira on lihaksikas, ei lihava.

Pinserin kuono on suora ja tylpän kiilan muotoinen. Se antaa koiralla ylvään muodon. Koiran leuat ovat erittäin vahvat ja sillä on tasainen purenta. Kaula on verrattain pitkä ja kauniisti kaareutuva ilman löysiä nahkapoimuja.

Pinseri-rodun koirat ovat yleisesti ottaen terveitä, sillä niiden jalostuksessa ei olla puututtu luonnollisen ruumiinrakenteen muuttamiseen. Ne eivät kärsi esimerkiksi lonkkavaivoista hyvän fyysisen kuntonsa ansiosta. Koira on tosin altis silmäsairauksille, niistä yleisin harmaakaihi. Jotkut yksilöt ovat herkkiä rokotuksille ja muille allergiaan viittaaville iho-ongelmille. Näille yksilöille kannattaa kokeilla vaihtoehtoishoitoja, jotka eivät perustu runsaaseen lääkkeiden käyttöön, vaan tukevat koiran omaa immuniteettia vahvistaen sitä.